Näin syntyi uusi opaskirja Kreetasta

Raskaus

Jo monta vuotta uuden opaskirjan tekeminen oli kytenyt, milloin vahvempana, milloin heikompana. Edellinen oli ilmestynyt vuonna 2002. Uusi opaskirja Kreetasta olisi testamenttini, se olisi viimeinen, sen jälkeen ei enää uutta. Ehkä, jos jaksan, kirjoitan yhden joka läänistä, mutta en enempää.

Tekemättömyys painoi rintalastan alla, se oli kuin raskaus, se tunki uniin. Sen muisti, kun odotti kahvin kupissa jäähtyvän, kun tutki Kreetan karttaa. Olo oli kuin viimeisellä kuulla ennen synnytystä. Olihan siitä jo palasia kirjoitettu usean, (lue: kahdeksan) vuoden aikana, mutta en ollut sitä koonnut. Monta kertaa minulta kysyttiin milloin se uusi opaskirja oikein tulee, olet sen luvannut…Kuvia olin napsinut, tuhansia. Samoja reittejä ja paikkoja olin kolunnut kymmeniä kertoja. Ne alkoivat olla niin tuttuja, että muistin tien varteen vuorilta pudonneiden kivien paikat.

Näkökulma saareen oli vaihtunut ja reitit samoin. Aikaisemmat kolme opaskirjaani olin kirjoittanut Itä-Kreetalta käsin, siellä kun silloin asuin. Sen alueen tunsin parhaiten eikä sieltä ollut helppoa tutkia läntistä päätä, koska se vaati yöpymisiä, viipymisiä ja laiskottelua. Mihin sitä perheellinen ehtisi. Parhaat jutut syntyvät, kun ei ole kiire, kun pysähtyy juttelemaan ja uimaan, käy syömässä tavernoissa, kun väsyy, vuodattaa hikeä ja uupuu ja kiukustuu, kun tutustuu.

Tietojen kerääminen ja kirjoittaminen oli lääkettä

Uuden opaskirjan systemaattisen kokoamisen aloitin siinä vaiheessa kun 2016 alkuvuodesta löytynyt aggressiivinen melanooma hieman hellitti, kun eteeni aukeava elämä ei enää ollut syvyyksiin syöksyvä spiraali. Silloin kun aloin uskoa kykeneväni saattamaan kirjan valmiiksi, silloin kun taas heräsin aamulla varhain katselemaan auringon punaamia männynlatvoja. Silloin oli jo kevättalvi 2018. Kaksivuotinen elämää hallinnut sumu alkoi väistyä. Kirjoittaminen ja kirjan valmiiksi saattaminen oli kuitenkin kamppailua, jokainen valmiiksi saatu sivu, ajatus, luku ja reitti oli virstanpylväs, jota pitkin kiskoin itseäni ylös mustasta pyörteestä, jonne syöpä ahnaasti veti.

Enää en voinut viettää Kreetalla pitkiä kesiä, mutta valoisat syksyt aina marraskuun loppuun sopivat paremmin iholleni, sillä auringosta oli tullut vihollinen. Keväisin pari kuukautta, syksyisin kolme. Matkatoimistomme Kreetan Maku-ryhmien väliin jääneet päivät täyttyivät retkistä uusiin tai harvoin käytyihin kohteisiin. Retkikaverina oli  usein yrittäjäkumppanini Raila, väliin myös miehensä Kim ja muitakin. Yksin en olisi käynyt Pahneksella, kävellyt Lissokseen, osallistunut pyhimysjuhliin, retkeillyt Iraklion alueella tai etsiytynyt syömään kaikkiin niihin hyviin tavernoihin, joissa kävimme. En olisi yksin tehnyt kaikkia visiittejä tai kolunnut niin montaa uutta paikkaa. En olisi sattunut kohtaamaan kaikkia niitä ihmisiä, joilta saadut vinkit ovat täydentäneet tätä kirjaa.

Graafikkoni Elina kävi parikin kertaa ja vietimme silloin juhlaviikkoja kiertäen saarta ja outoja teitä. Tiedonmurusia kertyi, yksi sieltä ja toinen täältä, vihjeitä ja suosituksia kreetalaisilta ystäviltä ja yhteistyökumppaneiden laajalta verkostolta.

Muistiinpanovihkojen pino kasvoi, kuvien määrä kasvoi, lähdekirjallisuutta kertyi. Talvisin kirjoitin ja selvitin taustoja, luin historiaa, uppouduin yksityiskohtiin, kaivelin syntyjä syviä, tutkin karttoja, pohdin ja suunnittelin, rakensin ja purin. Kirjoitin uudelleen ja uudelleen, hylkäsin ja hyväksyin. Lopulta reitit olivat kasassa. Niitä mahtuu pelkälle läntiselle Kreetalle 14 kappaletta.

Oikoluku

Oli aika löytää oikolukijoita, joita kertyikin useampia. Yksi heistä osasi Kreetan ja osasi korjata huomauttaen, että ´se risteys, jonka mainitset, on ennen sitä huoltoasemaa eikä sen jälkeen´… Toinen osasi puuttua faktojen ja tunnelmien kuvaamiseen, kolmas osasi kielen nyanssit ja oikeinkirjoituksen. Neljäs huomasi, jos sanavirta tökki tai sanottava oli koukeroista. Lisäksi tarvittiin vielä erityisalueiden, kuten ortodoksisuuden, faktojen tarkastajia. Korjattavaa ja oiottavaa riitti ja mieli oli saatava uskomaan korjausten merkitys.

Hakemistojen luominen, tekstin tarkistaminen sekä oivallus

Suurin urakka oli opaskirjan neljän eri hakemiston kokoaminen ja niissä kerrotun informaation tarkistaminen ja päivittäminen. Kirjan ABC-hakemistossa on vinkit ja linkit jokapäiväisiin tilanteisiin, kuten miten lukea elekieltä, vuokrata auto, miten eri tavalla kreetalaiset käsittävät aikamääreet, miten suhtautua merisiileihin ja kamakeihin, miksi liikennemerkit ovat reikäisiä, mihin ottaa yhteyttä, jos sattuu ongelmia, mistä löytää vaikka hyvät säätiedotukset tai iltamenopaikat.

Juhlakalenterin eli ortodoksisten juhlapyhien ja panijirien kokoamisesta samaan tiedostoon tuli suurempi ja vaikeampi kuin uskoinkaan. Siihen käytetty aika poiki kuitenkin tärkeän oivalluksen. Ymmärsin – vasta nyt – miten ortodoksisuus lävistää koko saaren elämän ja (ja Kreikan) kulttuurin. Se näkyy paastosäännöissä ja sitä kautta arjen ruokapöydässä ja kasvimaalla, lihakaupoissa ja tavernoissa. Se näkyy juhlaperinteessä. Se puskee läpi kirosanoissa, siveellisyysetiketissä, pukeutumisessa, nimistössä, perheyhteisössä, arjen normeissa, ajatuskuvioissa. Se on läsnä niidenkin elämässä, jotka uskonnosta vähät väittävät. Lisäksi se säilyttää meille tuhansien vuosien takaisia tapoja, joita ei ole uskonpuhdistuksen ja valistuksen nimissä pois perattu.

Asiahakemiston luominen poisti monta ongelmaa. Jokaisen usein toistuvan vierasperäisen sanan kohdalla ei tarvitse joka kerta selittää, mitä se tarkoittaa. Perusteellisemman selityksen taustoineen löytää hakemistosta, jonka parilta kymmeneltä sivulta löytyvät selitykset käsitteisiin kuten alkionídes méres = Halcyon days = kuningaskalastajan päivät, tai mikä oli fanurópita ja miksi saarella kasvaa silkkiäispuita.

Nimistöhakemistosta voi etsiä kyliä, rotkoja, rantoja, henkilöitä ym. Pitkään punnitsin mitä standardia kannattaisi noudattaa kreikankielisten nimien transkriboinnissa suomen kieleen, eli mikä sääntökokoelmaa kannattaisi ottaa ohjenuoraksi.

Miten muuntaa kreikankieliset nimet suomalaiseen asuun?

En halunnut englannin kieleen pohjautuvaa kirjoistustapaa. Sehän on nykyään käytössä Kreikassa kaikkialla, varsinkin tienvarsikylteissä. Vielä 1950-luvulla nimet ranskannettiin. En esimerkiksi kirjoita kaikille tuttua sanaa αγιος muotoon agios vaan muotoon ajíos. Miksi? Siksi että kuulen suomalaisten puhuvan agioksesta ja akioksesta enkä ajíoksesta ja taivuttavan sanoja kummallisiin ja usein hauskoihin muotoihin. Halusin antaa vihjeen siitä, miten kreikkalaiset haluaisivat nimen kuulla. He ymmärtävät tiellä kulkijan kysymykset ja paikkojen kuvaukset paljon paremmin, kun ääntäminen on edes sinne päin.

Hania on toisten suussa shaania eikä kreikkalainen sitä ihan heti Haniaksi tajua. Vanhan kirjakielen muoto Heraklion on edelleen (ulkomaalaisten suussa) valtavirtaa eikä se suinkaan tarkoita Irakin leijonaa (Irak lejon). Nykyisin se kirjoitetaan Iraklio ilman ännää. Nykykreikka ei tunne h-kirjaintakaan, vaikka se esiintyykin käännösteksteissä, kuten nimessä Hania. Alkuperäiskielessä se kirjoitetaan Χ, joka ääntyy ´khii´. Retyhmnon-sanankaan kanssa ei tarvitse voimistella, yyn ja hoon voi jättää pois ja puhua sujuvasti Retimnosta, ilman loppuännää sekin. Silloin sen taivuttaminenkin suomen kielellä on paljon yksinkertaisempaa.

Tähän sekamelskaan halusin järjestystä, ja niin valitsin Suomen Standardisoimisliiton suositukset transkriboinnista (SFS 5807 4-5). En ole mielestäni tiukkapipo, en edellytä, että matkailija opettelisi ja käyttäisi kieltä ja nimistösääntöjä johdonmukaisesti, mutta opaskirjaa varten joudun valitsemaan yhden säännön, jota noudatan mahdollisimman pitkälle. Kun minulle suomalainen kertoo georgius-polystä tai tsorstsupolista, ymmärrän sen toki – hymyssä suin – olevan Jorjúpoli (=jorjuupoli) ja siis englantilaisittain Georgioupolis. En minäkään niitä nimiä ole aina osannut. Ja ymmärrän myös, ettei kaikilla ole maantiede kohdallaan (´Ei, en ole käynyt Kreetalla vaan sillä toisella saarella, olikos se nyt Hania…).

Taitto

Seuraavaksi kuvaan astuivat taittaja ja graafikko. Minä kerroin, minkälaisen ulkonäön haluaisin, he kertoivat, miten se toteutetaan ja mitä minun pitää osata tehdä, jotta he ymmärtävät käsikirjoitukseni. Kuka piirtää kartat, kun Google ei anna omiaan käyttää? Samalla piti miettiä kuvia, kuvankäsittelyä, kuvien määrää, sijoittelua, rivivälejä, fontteja, reunuksia, tekstin tiheyttä, helppolukuisuutta, hakemistojen merkitsemistä jne. Kaikki tämä välitettiin kirjapainolle, jotta siellä osattaisiin arvioida kirjan paino, hinta, toteutus, aikataulut jne.

Postitus ja markkinointi

Kun tiedossa oli kirjan mitat, voitiin suunnitella kirjan lähettäminen, postitukset ja paketoimiset, tilata pakkauskuoret ja miettiä, miten kaikki tämä saadaan typistettyä verkkokauppaan ja millaisia postitusvaihtoehtoja siellä tullaan tarjoamaan. Milloin kirja tulee ulos painosta? Ja onko se juuri sellainen kuin olen tilannutkin? Olo oli kuin synnytysvalmennuksessa.
Entä ennakkomarkkinointi? Tukkumyynti? Vähittäismyynti? Huh.
Lopulta kirja oli valmis, putkahti ulos pari päivää ennen aikojaan, maaliskuun neljäntenä…Rakas lapsi.

Apua

Alkoi hurja paketoiminen ja postittaminen. Sitä kesti noin 10 päivää. Sitten iski korona. Ja lujaa. Nyt autotallissani makaa toista tuhatta kirjaa laatikoissaan. Työn hedelmät. Seisomassa. Niin kauan kuin ne seisovat, saan odottaa palkkaani. Ehkä ensi vuonna, jos matkailu palaa totuttuihin uomiinsa. Jos.

Juuri kun monen vuoden työ oli tehty, kehtasi maailma kääntyä ympäri. Näin kävi monelle. Mutta jos suunnittelet edes joskus tulevaisuudessa käyväsi Kreetalla, käy hankkimassa kirja NYT. Älä odota ensi vuotta, älä edes odota että se ilmestyy kirjastoihin, älä odota, että teen sähköisen version. Ehkä sen teen, mutta muista, että Kreeta on vuoristoista. Hotellissa ehkä saat sähköisen version avattua, mutta tiellä liikkuessasi olet suuren osan ajasta katveessa. Et saa tablettiasi tai puhelintasi auki, jotta voisit avata e-kirjan. Tai jos saat, yhteys on niin hidas ja heikko, etteivät sivut kulje, etteivät kuvat ja kartat lataudu. Silloin painettu kirja toimii parhaiten.

Kirjakaupassa saat maksaa tästä kirjasta yli 50 euroa. Verkkokaupassani sen hinta on 32 €. Siitä suurimman osan saa kirjapaino, verottaja ottaa 10 %, nettikaupan ylläpito ja rahaliikenteen kulut sen päälle. Loput, alta kymppi/kirja, on tuloa yritykselleni. Siitä se saattaisi kyetä maksamaan minulle palkkion. Laskin, että noin 10 000 kirjaa pitäisi myydä, jotta saisin kolmelta vuodelta edes tilastollisen minimipalkan. Sellainen myyntimäärä on Suomen oloissa paljon. Auttaisitko omalta osaltasi? Ehkä sitten jaksaisin ajatella tekeväni seuraavankin osan…

Tästä pääset kirjapuotiini ja tästä tilaamaan uutiskirjeemme! 

2 kommenttia artikkeliin ”Näin syntyi uusi opaskirja Kreetasta”

Jätä kommentti

fifteen − 5 =