Paluu unelmien saarelle

Jos antiikin tarinankertojat olisivat nousseet yläilmoihin, olisivat he kuvanneet Kreetan ikiaikaiseksi jättiliskoksi, joka nostaa tummaa selkärankaansa merestä ja liikahtelee laiskasti auringonpaisteessa vettä pärskytellen. Tai yhtä hyvin he olisivat voineet nähdä naisennimisen saarensa vedessä lepäävänä neitona, jonka otsakiehkuroihin piiloutuu Vain palmuranta ja pitkien helmojen välistä kurkkivien pienten turkkilaistyylisten sandaalien alla rahisevat simpukankuoret Elafónisin hiekoilla. Katso vaikka karttaa, käännä se pystyyn ja erotat kyllä siitä molemmat hahmot.

Koneen lähestyessä Kreetaa, entistä kotisaartani, minut valtaa levottomuus. Kurkin saarta ikkunoista, tutkin sen muotoja ja seurailen katseella sen rantaviivaa enkä rauhoitu ennen kuin olen todennut kaiken olevan kohdallaan. Meren tummassa sinessä voin aavistaa sen viininpunan, josta Homeros runoilee, Talos, metallinen jättiläinen juoksee jo kymmenettä kierrostaan saaren ympäri päivittäisillä vartiomatkoillaan, Zeus luolansa suulla heittelee salamoitaan ja huutaa Talokselle jotain, josta nytkään en saa selvää, neiti Eurooppa ystävineen kisailee rantaniityillä valkoisten sonnien kanssa, Theseus on juuttunut labyrinttiin, Ariadne virkkaa pitsiä sen oviaukossa samalla kun vahtii kattiloitaan ja Ikaros juuri ja juuri vältti törmäämästä koneeseemme. Ja tuolla, Kreetan hameenhelmojen alla, on piilossa merirosvojen kaljaasi ja tuolla Barbarossa laivoineen pommittaa Goniesin luostaria.

Pyhän Yrjön päivänä tuodaan Asi Gonian kylän kaikki lampaat siunattaviksi ennen vuorilaitumille nousua

Kun koneen ovi avautuu, tulvahtavat vastaan saaren aromit: timjami, oregano, kynteli ja minttu. Nyt on päästävä mereen, heti! Vaihdan vaatteet jo auton vieressä varjossa ja ryntään kuumalle polttavalle hiekalle. Vauhti pysähtyy aaltoihin, sukellan ja tunnen meriveden kannattelevan voiman. Kellun meren keinussa ja rentoudun, kuuntelen aaltojen sykkivän rantakiviin ja annan meren huuhdella pois kotimaan pölyt, kireyden, päässä pyörivät ajatuskehät ja kuumuuden. Näin on hyvä. Tästä alkaa loma.
Aurinko ja suola kiristävät iholla, hiekka kutittaa varpaiden välejä ja hiukset ovat liimautuneet päänahkaan, mutta rantatavernassa suolapuiden varjossa ensimmäinen kreikkalainen salaatti, fetakimpale ja olut vakuuttavat, että lomasta tulee taas täydellinen.

Vuorille minun tekee mieli. Siellä ukkokuppiloissa ja luostarien pihoilla, kun aikanani niihin uskaltauduin, opin tuntemaan sen Kreetan, jota nimitän aidoksi. Siellä todellisuus alkoi heittää häränpyllyä. Ihmeidentekijät ilmestyivät tarinoihin vuosisatojen takaa, kreetalaiset voittivat aina viekkaudessa ja urheudessa turkkilaiset, vapaustaistelijat surmasivat aina hyökkääjän, kalastajat saivat suuria ja outoja saaliita, paimen löysi aina kadonneen lampaan, merirosmot ryöstivät pikkutyttöjä haaremeihin, joissa näistä varttui vaikkapa sulttaanittaria. Jopa Haadeksen, kuoleman ruhtinaan ja tämän vaimon (en ollut tiennyt että Haadeskin on perheellinen!) kanssa saattoi neuvotella valinnoista. Nyt kreetalaisen sukuni tarinoissa seikkailevat sulassa sovussa pyhimykset, enkelit, väärintekijät, jättiläiskäärmeet ja nykyään jopa suomalaiset sukulaiset! Ja kaikki on totta, tietenkin!

Etanoiden kerääminen
Mies ja pikkupoika keräävät Kreetalla kesäetanoita

Repaleiset muistikuvani kulkevat omia polkujaan. Helluntaita juhlitaan korkeilla vuorenhuipuilla, vappua kukkaniityillä. Jokaisella kirkolla ja kappelilla on oma suojelupyhimyksensä, jonka nimipäivänä paikalla on juhla. Isossa kylässä näitä useita vuodenkierron aikana. Minun kylässäni juhlittiin Pyhää Annaa ja Paraskevaa kesällä sekä P. Nikolaosta joulukuun kuudentena pienessä 300-luvulta olevassa merenrantakappelissa. Jokainen sukumme Nikos, Nikolaos, Nikoletta ja Niki olivat päivänsankareita ja jokaisen kotona oli pöytä katettuna koko päivän, vaikka oli paras joulupaaston aika.

Kun unelmoin Kreetasta kotomaassa, suuni vettyy ajatellessani mezeitä, pieniä annoksia seurusteluruokaa, joita saa viinin seuraksi mezedopolíoissa. Niissä seurueen tilaamat annokset kannetaan keskelle pöytää yhteiseen jakoon. Rakí, rypäleestä poltettu viina sekä viini ja jopa olut ovat kreetalaista juomakulttuuria tänään, oúzo on vieraampi, ´ateenalaisempi´. Se liittyy kesään ja kalaruokiin. Talvella mezeiden aatelia ovat monenmoiset piiraat, joista jaloimmissa on villivihanneksia ja fenkolia. Silloin saa usein myös vihreitä pomeranssin kuorilla maustettuja oliiveja ja etanoita.

Entäs isolla aterialla? Leipä murretaan, viini kaadetaan kannusta, ruoasta kiitetään sanomalla ´evhraristó´. Ja se on melkein sama sana kuin eukaristi, kiitosateria, ehtoollinen. Ajanlaskun alussa raaka-aineet keittiössä olivat lähes samoja kuin nykyäänkin, resepteistäkin monet ovat johdettavissa jopa kivikauteen, kuten palikária-salaatti, jossa pavut ja vilja naitetaan yrtteihin ja vihanneksiin. Mausteinen lihasipulipata stifádo, herauttaa veden kielelle samoin kuin juvétsi, jossa liha ja jyväpasta ovat muhineet hyvä aikaa uunissa. Niin, ja saganáki, friteerattu tai pannussa sulanut juusto salaatin kera, sitä on ikävä kuten anojialaista savustettua porsaan sisäfilettä, apákia ja galaktobúrekoa, maitovanukasta, jonka parhaimmat muistot liittyvät nekin anojialaiseen kahvilaan. Anojia sijaitsee korkealla vuorten sylissä, se on ollut mustapukuisten leskien ja näiden kasvattamien lasten ja lampaiden kylä. Lampaita on siellä vieläkin enemmän kuin koko Suomessa yhteensä. Lampaiden kaitsemisessa syntyvän luppoajan kylän miehet ovat käyttäneet liiransoiton opiskeluun, siinä taidossa he ovat maankuuluja. Naiset taas jatkojalostavat villan käsitöiksi.

Asi Goniákin sijaitsee korkealla, tien päässä. Siellä on juhlittu lampaiden ja paimenten yhteistä suojelijaa, Pyhää Yrjöä 23.4. joka vuosi ainakin keskiajalta. Kylän miehet ovat paimenia ja ajavat tuolloin tuhannet lampaansa rantalaitumilta ylös kylään, jossa ne lypsetään ja siunataan kyläkirkolle rakennettujen kiviaitausten suojissa. Aamutuimaan juhlaväelle tarjotaan vastalypsettyä maitoa ja tuoretta artosta, siunattua leipää. Itse kylästä voi ostaa perhemeijereissä valmistettua tuoretta mizíthra-juustoa, kuivattua anthótiroa sekä suuria kypsytettyjä juustokiekkoja. Juhlat jatkuvat tavernoissa, kahviloissa ja kodeissa myöhään yöhön, sillä jokaisessa suvussa on ainakin yksi Jorgos tai Jorgina, Gina tai Jorgia, joiden nimipäivä on. Jos juhlakalua ei ole omasta takaa, on suvussa taatusti ainakin yksi ja naapurissa lisää!

Rantakylissä ja kaupungeissa kulkiessani pikkumaisuus ja nipotus tunkee mieleeni kun katson maahan ja näen roskat. Käyn mielessäni raivokasta vuoropuhelua ympäristön likaamisesta, eläinten huonosta kohtelusta ja kaikenkaltaisesta omanvoiton pyynnistä, mutta kun nostan katseeni vastaan kävelevän vaarin kasvojen tasolle ja näen silmien ilkikurisen pilkkeen ja vastustamattoman hymyn, sulan itsekin ja tervehdin: Kaliméra! Ihmiset ja heidän sydämellisyytensä saavat minut palaamaan takaisin. Vieraanvaraisuuden jumalat eivät ole jättäneet tätä saarta, ehkäpä tavoitan heidät jonain päivänä, ainakin voin sovittaa jalkojani heidän jalanjälkiinsä..!