Kesävihannekset kreetalaisittain, ratatouille

Käväisin kesäkuun alussa Kreetalla ja poikkesin syömään Hora Sfalionissa Dourountousin tavernaan. Se on yksi rantakadun houkuttelevimman näköisistä tavernoista, selvästi suuria turistivirtoja ajatellen sisustettu.

Ne minulla on tapana kiertää kaukaa, kokemus on opettanut, että niissä saa keskivertoa eikä palvelukaan ole kovin hyvää. Mutta nyt pysähdyin kadun varteen sijoitetun suuren lasitiskin ääreen, jossa ei lojunut kaloja vaan kauniisti esille pantua ruokaa pienissä pakeissa, joista sai valita.

Kahdeksanlonkeroinen, yrteillä ja öljyllä marinoitu, oli ilmiselvä valintani ja sen viereen pyysin  kesävihanneksia, juuri uunista tulleita. Resepti kuulosti niin yksinkertaiselta ja maut olivat niin erinomaisia, että olen nyt kotiin palattuani opetellut valmistamista jo usean kerran. Alan oppia. Lisäksi ruoka on täysin vegaani, mutta sen viereen sopivat proteiinit, eri astiassa kypsennetyt ja tarjoillut. Se on myös muunnelma muuallakin Välimerellä monilla nimillä tunnetuista vihannesmuhennoksista, ranskalaiselta nimeltään ratatouille.

Kas tässä:
– 1 kesäkurpitsa
– 1 munakoiso
– 1 sipuli
– 2-3 sellerinvartta
– 1 suippopaprika, sekin makeutuu
– merisuolaa
– oliiviöljyä runsaat ½ dl
– 1-2 tomaattia tuomaan makeutta
– (persiljaa)

Kaikki aineet siivutetaan pitkiksi (n. 10 cm ) siivuiksi, korkeintaan sentin paksuisiksi. Pyöritellään merisuolassa ja oliiviöljyssä ja asetellaan mieluummin hajalleen uunipannulle leivinpaperin päälle kuin uunivuokaan. Paahdetaan uunissa kypsäksi. Voit käännellä kerran pari kypsymisen aikana, mutta älä muusaa vihanneksia. Uuni saa olla noin 210 C.

Toinen tapa: laita vihannekset uunivuokaan, mahdollisimman laajapohjaiseen. Uuni n. 230 C, peitä foliolla ja kypsennä tunti. Kun sihisevät kunnolla ja solunesteet ovat valuneet vuoan pohjalle – hämmästyt miten paljon nestettä on – ota folio pois ja jaksa kypsentämistä. Nyt vain annat nesteen haihtua ja vihannesten paahtua, jolloin maut tiivistyvät. Tarkista 20 min kuluttua nesteen määrä. Maista liemi, lisää suolaa tarvittaessa ja niin halutessasi silputtua persiljaa. Upota sen kuitenkin liemeen, jottei se pala. Jatka paahtamista, kunnes nestettä on pohjalla enää pieni lammikko siellä täällä. Sammuta, nosta pois uunista ja anna hetken aikaa jäähtyä ettet polta suutasi!

Tuloksena on meheviä, suussa sulavia vihanneksia, roimasti kutistuneina. Maut ovat tiivistyneet. Tällaisenaan se on vegaani. Jos tämä on pääruoka, riittää kahdelle. Jos tämä on ainoa lisäke pääruoalle, riittää siitä noin neljälle. Jos haluaa joukkoon proteiineja, saa niitä esim. juustosta. Feta sopii seuraan tai kovat keltaiset juustonloput voi lohkoa joukkoon, ne pehmenevät sopivasti vielä ruuan jäähtyessä. Tai mikä estää lisäämästä joukkoon varttia ennen uunista ottamista pari palaa lohta, ne ehtivät kypsyä oikein hyvin.

Ja vielä pari vinkkiä: vihannesten ei tarvitse olla näitä samoja, lisää mitä puutarhasta tai vihannestiskiltä löydät! Muista kuitenkin, että sipuli tuo makeutta ja tomaatti sopivan happamuuden, ne yhdessä tasapainottavat makuja. Pidä palat tarpeeksi suurina, jotta löytyy purtavaa ja suutuntumaa, sekin vaikuttaa maukkauteen!

Yksi kommentti artikkeliin ”Kesävihannekset kreetalaisittain, ratatouille”

Jätä kommentti

fifteen − six =