Voiko mustekala olla herkullista?

Diana Farr Louis´n Πανδαισια & Νηστεια στην Κρητη eli Kreetan juhlat ja paastot on ollut avoinna keittiöni pöydällä  jo pari viikkoa.  Etusivulla olevan tekstin mukaan olen saanut sen lahjaksi joltain  ruokaryhmältä 18 vuotta sitten. Ortodoksinen paastonaika on meneillään sekä Suomessa että Kreikassa, joten opus on hyvin ajankohtainen. Sen mustekalareseptit saivat minut haikailemaan Kreetan kevääseen kuuluvien …

Lue lisää

Seesamitahna, hummus

hummus eli seesamitahna

Seesamitahna, tahíni, liittyy Kreikassa vahvasti paastoon. Tahínipohjaisia kastikkeita ei tavernoista useinkaan saa, vaikka niiden kirjo on valtava ja vaikka ne sopisivat hyvin kreetalaiseen vihannespitoiseen keittiöön. Luostarien ja paastoa noudattavien keittiöön se kuitenkin kuuluu. Itselleni seesamintahnojen lukuisat versiot tulivat tutuksi työskennellessäni monta talvea Egyptissä, jonka ravintoloissa tuotiin alkupalaksi usein seesami-valkosipulitahnaa dipattavaksi litteän leivän kera tai sujautettavaksi …

Lue lisää

Seitsemän porrasta huipulle – millä portaalla sinä olet?

Olen monesti kertonut ensimmäisen kohtaamiseni oliiviöljyn kanssa. Silloinen poikaystäväni, myöhemmin mieheni, toi minulle – omasta mielestään –  aarteen, ison kokispullon täynnä oliiviöljyä. Öljyn vihreänruskea väri ja etiketin punavalkoisuus riitelivät rajusti keskenään. Pullo näytti hyvin epäilyttävältä enkä ymmärtänyt mihin sitä voisi käyttää. Niinpä piilotin sen keittiön alakaappiin, siivousvälineiden taakse perimmäiseksi. Sinne muiden outojen aineiden joukkoon. Sitten koitti …

Lue lisää

Katkarapurisotto kahdella tavalla – paastolla ja ilman

Katkarapurisottoa lautasella

  Ensimmäinen paastoviikko on mennyt, vielä kuusi viikkoa edessä! Vain kuusi viikkoa… Näiden viikkojen aikana Kreetalla vältetään nisäkkäistä peräisin olevia raaka-aineita, kuten maitoa, munia ja lihaa. Merenelävät kuuluvat ruokalistalle, samoin etanat, vihannekset ja hedelmät. Paastosääntöjä alettiin Kreetalla soveltaa jo 960-luvulta alkaen, jolloin Kreeta otettiin takaisin Bysantin helmoihin. Paastosäännöt ovat luoneet perinteisen kreetalaisen keittiön, jossa vihannekset …

Lue lisää

Seitsemän askelta heräämiseen